30.11.07

Solid Snake -hartianlämmittäjä

Kauratäytteinen Snake on tehty joulukuussa 2006 lämmittämään tyttöystävän jumiutuneita hartioita kylminä talvi-iltoina.

Kankaat löysin kangaskaupan palalaatikosta tai vaatehuoneen käytköistä. Paitana on käytetty oman rikkoutuneen paidan osia. Snake on kursittu kokoon pääasiassa ompelukoneella, jonka kanssa meni hermot useaan otteeseen. Äiti tarjosi opastusta, joka oli korvaamatonta projektin onnistumisen kannalta.

Alunperin tarkoituksena oli tehdä myös takki, joka kuitenkin jäi tekemättä ajan puutteen vuoksi. Projektiin kului aikaa joitakin kymmeniä tunteja, koska ompelukoneen käyttö piti opetella alusta alkaen.

Käyttökokemukset vuoden ajalta kertovat, että housujen vyötäröön olisi kannattanut laittaa kuminauha, että ne pysyisivät jalassa edes jotenkin. Onneksi sen lisääminen jälkeenpäin on aika yksinkertaista.

Tehtävänsä Snake hoitaa erinomaisesti. Vain muutama minuutti mikroaaltouunissa ja kuuma tunnelma on taattu.

Snake on ylivoimaisesti suurin saavutukseni tällä saralla.

29.11.07

Imetysmekko ja juhlahuivi

Imetysmekko on joustavaa trikoota Myllymuksuilta. Ohje Suuresta Käsityölehdestä numero..jotain. Tein samalla ohjeella toisenkin mekon, siitä kuva myöhemmin.

Huivi on virkattu (pitkiä pylväitä ja ketjusilmukoita + reunapitsi) mustasta (jämä-) puuvillalangasta. Koristeena hopeisia paljetteja ja mustia kiiltäviä helmiä, jotka eivät oikein kyllä näy kuvassa.

26.11.07

Luonnonmustat villikset vastasyntyneelle

Hahtuvien neulomisen taisin aloittaa näillä Ruskovillan ohjeella neulotutuilla pöksyillä. Helppo ja nopea sivusta neulottava malli, jossa silmukoita lisäämällä saa helposti haluamansa pituiset lahkeet.
Neulottu kokonaan yksisäikeisellä Myllymuksujen luonnonmustalla hahtuvalla. Koristelu dinopuserosta tutulla vihreällä. Kuva ei tee oikeutta näille pöksyille, ovat syötävän suloiset.

Punaiset villikset

Uskalsin ottaa etutikin vauvan sukupuoleen ja ostin Tallinnasta tätä ihanaista punaista pehmeää hahtuvaa. Kestovaippainfon sivuilta löytyvällä Curly Purly -ohjeella neuloin resorin yksisäikeisellä ja housuosan kaksisäikeisellä. Resori meni vähän eri tavalla kuin ohje, koska luin ohjetta huolimattomasti ja neuloin sitä väkisin pyöröllä, vaikka ympärysmitta oli liian pieni, joten ikävää käsityönjälkeä on havaittavissa. Käyttöön eikä yleissöpöyteen tämä ei tietysti vaikuta.
Resorin jälkeen sileää neulosta ja sitten haaraosa pitävää ainaoikein-neulosta.

Hyvät ja varsin toimivat pöksyt.

Kietaisupusero

Ottobren ohjeella ompelin tämän tytön kietaisupuseron hapsukankaasta.

Kaavat tähän on piirretty jo kesällä 2006 ja kun tuli leikkaamisen aika, olivat kangassakset hukassa. Tavallisilla saksilla ei tämäntyyppistä kangasta viitsi leikata, joten kangas odotti kaavoissaan vuoden verran, kunnes sakset olivat löytyneet ja ompelijalla oli taas aikaa.

Leikkasin ja ompelin tämän työn ulkona, koska se oli niin sottaista puuhaa. Langanpätkiä joka paikassa, ei vähiten vauvamahan päällä.
Tästä tuli myös ensimmäinen työ, joka uudella saumurillani on surauteltu.

Paita on ihan onnistunut, joskin jäänyt turhan vähäiseen käyttöön.

24.11.07

Pallopaita

Pallopaita itselle.

Imetyskin tämän kanssa onnistuu jotenkuten (vaikkei tämä imetyspaita varsinaisesti olekaan), pienempirintaisella varmasti helpommin. Tai jos samanlaisen paidan tekisi joustavammasta kankaasta.

Kaava: Ottobre 1/2005

23.11.07

Joulua kotiin

Joulukoristeita keittiön kaapin oveen.
Muotoilin nämä taikataikinasta (1dl nestettä, 2dl jauhoja, 0.5dl suolaa, loraus öljyä) piparkakkumuotilla. Värit taikinoihin sain kaakaosta ja apteekin punaisesta elintarvikeväristä. Kuivatin 125°C:ssa tunnin.
Koristelin kullanvärisellä kimalleliimalla, lakkasin (hiuslakalla!) ja ripustin rautalankojen avulla roikkumaan. Vaaleanpunaisille sydämille löysin rautalangat, joissa oli koristeina läpinäkyviä pikkusydämiä.

Värikäs pipo

Pipo itselle.
Lanka: Patons Classic Merino Wool
Väri: Harvest
Puikot: bambu 4
Malli omasta päästä 2o2n-joustinta, silmukoita 92.








Oli pakko kuvata pipo molemmilta puolilta kun on niin erilainen joka suunnasta.
Tästä samasta langasta tein myöhemmin myös pikkupipon, juuri ja juuri riitti 100g kerä näihin molempiin.

21.11.07

Pikkareita

Tuli ommeltua parit pikkarit itselle. Etu- ja takakappaleen kaavat piirsin vanhoista hyvistä pöksyistäni. Laiskuuttani en alkanut mitään kuminauhoja väsäämään, vaan ompelin vain resorin yläreunaan ja jalantiet pelkästään käänsin ja tikkasin. Siniraitakangas äidin vanhasta paidasta, resorit myös jotain jämäpaloja. Siilikangas on ihanaisen pehmeää Myllymuksujen bambuneulosta. Tosi mukavat ovat päällä!

Kuvat ovat taas vaihteeksi vähän huonoja, kuvasin itse ja hankalaa oli..

20.11.07

Valkoiset lapaset

lanka: OrnaghiFilatin Merino Oro 2-säikeisenä
väri: luonnonvalkoinen
puikot: bambu 4
ohje omasta päästä jotenkin näin:
Luo 28s sukkapuikoille, neulo pari kerrosta oikein. *Neulo 3 krs nurin ja 3 krs oikein*. Toista tähtien väli vielä 3 kertaa. Neulo 2o2n-joustinta noin 15krs. Neulo sileää neuletta..öö..muutama kerros ennen peukaloa ja lisää peukalokiilaan yhteensä 4s. Ota peukaloa varten 6s sivuun ja luo samaan kohtaan 4 uutta. Neulo niin pitkään, että sileää neuletta on yhteensä 25krs, jonka jälkeen aloita kavennukset, 6s joka kerroksella. Kun jäljellä on 6s, katkaise lanka ja vedä niiden läpi. Poimi peukaloa varten 7 uutta silmukkaa ja neulo sileää about 12krs, kaventele muutama silmukka ja vedä katkaistu lanka loppujen läpi. Ei näitä ohjeita muista enää millään, eli molemmat lapaset kannattaa neuloa suht lyhyen ajan sisällä, että tulee edes suunnilleen samanlaiset..

Mustat lapaset

lanka: 7 veljestä
väri: musta
puikot: bambu 4
ohje: omasta päästä

Pellavafroteinen sisätäyttövaippa, koko S 5-7 kg


Toinen näpsyllä kiinnitettävä sisätäyttövaippa.
Ulkopinta vanhasta pellavapuuvilla(50/50)froteepyyhkeestä. Sisäpinta paksua ja pehmeää valkaisematonta vaippaflanellia. Riittävän suuri täyttöaukko saumuroitu vaipan takakappaleeseen.
Tämä imukykyinen vaippa vaatii rummutuksen pysyäkseen pehmeänä.

Malli: Suuri käsityölehti 1/2005.

Froteinen sisätäyttövaippa, koko S 5-7kg


Aloitin kestovaippojen ompelemisen harjoittelemisen kierrätysmateriaaleja käyttäen.
Tämän näpsykiinnitteisen sisätäyttövaipan ulkopinta on todella vanhasta Viking Line puuvillafroteepyyhkeestä. Sisäpinta paksua ja pehmeää valkaisematonta vaippaflanellia. Vaippa pysyy pehmeänä myös narukuivatuksessa.

Täyttöaukko kaavan mukaan takasaumaan tehtynä on turhan pieni, käsi ei mahdu kunnolla sisälle ja imujen täyttö on hankalaa.

Vaippamalli toimii jo ihan hyvin hiukan yli kolmekiloiselle, pitää sisällään myös maitokakat.

Malli: Suuri käsityölehti 1/2005.

19.11.07

Virkattu peitto vauvalle

Otajokapaikkaanmukaankäsityönä kulki viime kesänä virkattuja lappuja. Ohje ei kulkenut mukana eikä aina yhtään valmista palaakaan, joten osassa paloista on värien jaksotukset vähän väärin, mutta kokosin nekin palat peittoon. Mukaan tuli myös ainakin yksi pala, missä on kulmassa kolme pylvästä liian vähän. Ei kai se niin vakavaa ole ja pitäähän sitä muistoja olla lapsen napatyräleikkausreissustakin.

Malli on erittäin helppo, pylväitä ja ketjusilmukoita, juuri sopiva aivot-off käsityö minulle, vaikka ensimmäisen palan kanssa tulikin tuhtattua aika kauan. En vaan ole tottunut lukemaan noita virkkausohjeita...
Paloja tein kaikkiaan 27, joista 25 pääsi peittoon. Ja miksikö ne 2 eivät kelvanneet? No ne tuli virkattua ensin ja luonnonvalkoisella Nallella. Lisää lankaa ostaessani en tietenkään muistanut kumpaa olin käyttänyt ja väärin meni, ostin puhtaan valkoista. No, onni onnettomuudessa, tuli valittua tähän peittoon tyylikkäämpi versio.

Lanka: anopilta peritty musta 100% villalanka, valkoinen Nalle-lanka
Koukku: bambu 4
Ohje: Suuri käsityölehti 1/2005

Rengasliina

Rengasliina on helppo pikaliina. Toimii myös kurakenkien kanssa.

Ja helppo ommella itse. Ohje täältä.

Pahoittelen huonoa kuvanlaatua, oli jokseenkin hankala kuvauskohde.. Muoks. Vaihdoin paremman kuvan :)


Makuupussin tuunaus

Vanha äitiyspakkauksen makuupussi sai uuden ilmeen Veljen vanhasta verhosta.

16.11.07

Kahvikassi 2

Tämä on kylmälaukku. Melko pieni sellainen, mutta kyllä siinä vauvan eväät kuljettaa hyvin.

Ulkopuoli on suosikkiani Meiran Reilua, sisäpuoli Saludoa. Tähän tarvittiin 8 kahvipussia (sekä vähän tarranauhaa ja vinonauhaa tai jotain kangasta).

Ohje Kahvipussin uusi elämä -kirjasta.

15.11.07

Dinopusero


Neuloin tämän dinopuseron Moda 5/2005 ohjeella. Korvasin Sandnes Smart -langan Asa Gjestal Spinnerin Maija-langalla, siitä löytyi mukavasti kaksi harmaata ja tuo kaunis vihreä. Dinojen taustalla oleva tummanharmaa tempaistiin jostain muusta langasta, merkkiä en enää muista. Maija-lanka on pehmeää ja konepestävää 85% villaa, sopii siis varsin hyvin lasten neuleisiin.

Dinoja oli todella mukava neuloa ja koko työ valmistui muutenkin varsin sutjakkaasti. Alaosan ja hihat neuloin pyöröinä, joten inhokkiani, saumojen ompelua oli aika vähän.

Neuleessa olevan pintaneuleen korvasin vahingossa kuvassa olevalla omalla versiolla, taisi tulla vähän elävämpi ja kolmiuloitteisempi (hienompi?) kuin ohjeessa.

En yhtään muista millä puikoilla tämän työn tein, ehkä nelosilla, enkä muista edes minkä koon neuloin. Paidasta tuli kuitenkin sopivasti reilu ja on edelleen käytössä.Ehkä tämän blogin myötä tulee kirjattua valmistuneista neuleista asiat talteen kun ovat vielä muistissa..

13.11.07

Neliöliinoja

Kantaminen on kivaa. Selkäsidonnoissa neliöliina on meillä ehdoton ykkönen - ihanan helppo sitoa! Neliöliina on myös helppo itse ommella. Molemmat liinat on ommeltu vanhoista verhoista. Vihreäsävyinen liina on toiselta puoleltaan kokonaan vihreä. Valkoisessa liinassa on toisella puolella samantyylinen kuva punasävyisenä.

Puikoilla: neulepusero itselle

Lempilankakaupassani asioidessani oli Moda 6/2007 juuri ilmestynyt. Kuin tilauksesta siinä oli tarvitsemani oloisen puseron ohje ja siihen lankakin jossain tarjouksessa. Tämä ex-tempore-neule on helppo ja mukava neuloa ja etukappaleen joustimessa mennään.

Elfin color -langassa on useita upeita sävyjä, mutta koska elän edelleen mustavalkokautta oli valintani sävy nro 103, liukuvärjätty musta-harmaa-valkoinen-vaalea violetti .

12.11.07

Pääkallopipo

Lanka: Zitron Loft, musta
Puikot: viitosen sukkapuikot
Malli: oma, kavennus tehty jakamalla piponympärys kolmeen osaan, jotka neulottu erillisinä. Kavennukset molemmissa reunoissa.

Pääkallo on tehty silmukoita jäljitellen valkoisella Nalle-langalla. Ehkä lankojen paksuuserosta johtuen musta näkyy alta turhankin paljon. Malli on bongattu kauppareissulla jostain lehdestä (Novita?) ja kopiontivirheen takia siinä on virhe alkuperäiseen malliin verrattuna. Toimii noinkin.

Lanka ei kutita ja on ihanan pehmeä, tosin vilkkaan menijän käytössä nyppyyntynyt. Pipo olisi saanut olla pykälän isompi.

Vauvan myssy ja tumput

Pienenpieni myssy ja hieman tulitikkuaskia suuremmat tumput valmistuivat pientä päätä ja pikkusormia lämmittämään. Lankana OrnaghiFilatin Merino Oro 2-säikeisenä. Myssyn tein tällä ohjeella. Tumput tein ilman ohjetta.


(Samanlaisen myssyn olen tehnyt isommalle käyttäjälle samasta langasta 4-säikeisenä.)

Villavärjäystä



Neuloin nämä tumput ja myssyn OrnaghiFilatin Fashion Merinosta (ihanan paksu ja pehmoinen lanka!) 2o2n-neuleena ja helmineuleena.

Väri (hyvin vaalea lila) vaan oli turhan pliisu, joten kokeilin niiden värjäystä kattilassa.

Käytin nestemäistä punaista elintarvikeväriä 20ml pullollisen (väriä 162mg).





Tulos oli odotettua vaaleampi ja laikukas, mutta ainakin parannusta alkuperäiseen.
Luultavasti värjään nämä myöhemmin uudestaan.

10.11.07

Lisää hahtuvatuunausta

Ensimmäisen neulahuovutuskokeiluni tein näiden jo hyvän aikaa käytössä olleiden luottohahtuvien peppua koristamaan.

Pöksyt ovat Ruskovillan kirjekuorimallia, lankana 2-säikeinen Virtain Villan luonnonvalkoinen hahtuva.

Hahtuvatuunauksia

Pikkusiskon neulomiin yhden vaippailijan käyttämiin valkoisiin hahtuviin piti saada jotain persoonallista uuden käyttäjän vaipanvaihtajaa ilostuttamaan. Tekniikkana neulahuovutus, mallit Isosiskon päästä.

Ruskovillan lahkeellinen sivusta neulottu malli. Lankana luonnonvalkoinen Virtain Villan hahtuva kaksisäikeisenä. Toimivat pöksyt yökäyttöönkin.






Nämä allaolevat ovat myös Ruskovillan mallista mutta lyhyillä lahkeilla. Lankana luonnonvalkoinen Virtain Villan hahtuva yksisäikeisenä, haaraosa kaksisäikeinen. Hyvät ja pitävät päivävillikset.

9.11.07

Kahvikassi

Olen innostunut kahvipusseista. Tämän kassin tein muutama vuosi sitten ja käytin sitä yhdessä vaiheessa tosi paljon, kahvatkin jo rispaantuneet.. Ohjeen keksin itse ja 8 pussia tähän tarvittiin.

Pallopökät



Kompastelevalle pienelle tarvittiin resorilahkeiset kesähousut. Ompelin nämä Myllymuksujen pallotrikoosta. Kaavaa ei ollut, otin mallia vanhoista hyvistä housuista.

Vihreät hahtuvat




Pikkusiskon eka postaus..
Tein nämä kesällä Curly Purlyn ohjeella. Ihan kiva ohje. Vyötäröstä tuli ehkä hiukka korkea, joten seuraavissa jätin matalammaksi. Hahtuva on 1-säikeistä ja puikkona nelosen pyörö 40 cm.
Hyvin ovat pökät toimineet päiväkäytössä.

Personoitu t-paita


Aloitetaan tämä blogi esittelemällä joululahja parin vuoden takaa.

Mustaan t-paitaan kiinnitetty huovutettua virkattua pötköä.

Tekstiin sisältyy lahjan saajaan liityvä pienimuotoinen vitsi.
Tämä lahja oli menestys.